User
Write something
Viikkolive is happening in 26 hours
Hei kaikille
Olen Aino Jyväskylästä ja hyppäsin muutama päivä sitten mukaan. Osakkeisiin olen sijoittanut vuodesta 2014 lähtien, nyt tavoitteena lähinnä suunnitelmallisempi salkkujen hallinta. Mielenkiintoiselta vaikuttaa sen perusteella, mitä olen ehtinyt materiaaleihin tutustua. Haastava harrastus 😊
Moikku👋
Sijoitustoimintaa joitakin vuosia takana. Nyt selkeästi ”uusi vaihde” alkamassa 👍 Halu oppia uusia asioita ja kehittyä sijoittajana. .
Hei
Olen Johanna Vihdistä. Sijoitusjuttuja n8 v takana, lähinnä rahastoissa, ja pari asuntoa tarttunut mukaan matkan varrella. Osakkeet alkaneet kiinnostaa, ja kryptot pikkuisen myös. Olen jokseenkin ihastunut Die with zero -ajatukseen. Elämä on nyt, tartutaan siis mahdollisuuksien mukaan niihin itseä kiinnostaviin juttuihin, mitä elämä milloinkin tarjoaa. Ne kyllä vie usein rahaa, mutta samalla laitetaan sijoituksiin sen verran, että korkoa korolle porskuttaisi taloudellista turvaa tulevaisuuteenkin.
Hei,
olen Anne ja sijoittanut lähinnä fiilispohjalta osakkeisiin, rahastoihin ja ETF:iiin noin 15 vuotta, tästä ajasta viimeiset viisi vuotta enemmän tavoitteellisesti. Haluaisin kurssin avulla sijoitusstrategian kuntoon.
Esittely
Hei! Olen Outi Etelä Lapista, osake sijoittamista takana n.7 vuotta, nyt tarkoitus saada oppeja parempiin osake valintoihin.
1-17 of 17
powered by
Stocks for Life (suljettu)
skool.com/stocks-for-live-6469
Tämä on Stocks for Life valmennuksen ryhmä, joka on aivoina vain valmennuksessa oleville.
Build your own community
Bring people together around your passion and get paid.
Powered by