Pohdintaa tunnusluvuista ja analysoinnista
Kirjoitan tänne nyt ehkä vähän hassun kommentin, mutta koska olen paljon tätä itse kurssin aikana pohtinut, ehkä se on hyvä sanoa ääneen. Eli, maailmassa on lukuisia ammatikseen osakeanalyysiä tekeviä ihmisiä, olen kokenut hyötyväni siitä, että olen löytänyt tuon tiedon äärelle. Mutta en edelleenkään ymmärrä, mitä lisäarvoa saan, että minä ihan muun alan ihminen alan itse miettiä, mitä tunnuslukuja osakevalinnoissani haluan käyttää ja tehdä osakevalintani siltä pohjalta. Minua sangen suuresti epäilyttää, että olisin jotenkin vahvemmin oikean tiedon varassa päätöksiä tekemässä, jos päätän kriteerit itse sen sijaan että aktiivisesti seuraan mahdollisimman monen analyytikon analyysejä, tavoitehintoja ja sitä, mitä he jonkun yrityksen liiketoiminnan tulevaisuudesta ajattelevat. Jos lisäksi käytän vielä tekoälyä, ero minun omiin ruutupaperisuunnitelmiini repeää entisestään. Ehkä tähän on hyvä vastaus, joka on vaan m mennyt minulta ohi 😅