Heippa, oon Noora, 35. Tällä hetkellä oon pitkällä sairaslomalla toisesta uupumisesta. Osittain myös ihan tietoisesti, sillä halusin pysähtyä kunnolla. Oon aina ollu se suorittaja, perfektionisti ja vastuunkantaja, joka pitää langat käsissään silloinkin, kun oma jaksaminen on jo lopussa. Keho kipuillut parikymppisestä lähtien. (Kiitos @Susanna Tanni , tajusin mistä sekin johtuu) Viimeisen vuoden aikana elämä on ollu täyskäännöksessä. Oon tehnyt päätöksen osakeyhtiön lopettamisesta, irtisanoutunut päätyöstä ja vaihtanu paikkakuntaa kahdesti puolessa vuodessa. Muutoksia melkonen läjä. Välillä se on näyttäny ihan rehelliseltä paskamyrskyltä, mut kun kattoo taaksepäin, huomaa miten paljon hyvää ne myllerrykset on myös tuoneet. Maaliskuusta asti oon ollu traumaneurovalmentajakoulutuksessa mukana, ja sen myötä oon kyseenalaistanut oikeastaan kaiken. Myös yinjoogaohjaaja ja palautumisvalmentajaopinnot loppusuoralla. Kuka mä oon ilman suorittamista? Mitä haluun tehdä ja mihin hemmetin suuntaan kulkea ku ovia on auki vaikka mihin? Sisäinen muutos on ollu hurja, mut tuntuu, että pikkuhiljaa se ainainen puskeminen hellittää ja tilalle tulee enemmän rauhaa ja turvaa. Hermosto muistuttaa välillä olemassaolostaan lamaantumisen kautta, mut nyt osaan tunnistaa sen paremmin ja hakea itseni takaisin. Ja se jos mikä tuntuu jo isolta askeleelta. Vaikka tie on ollu kaikkee muuta kuin kevyt, koen kulkevani koko ajan enemmän valoa kohti. On aika hienoa huomata, mitä kaikkea elämä voi rakentaa, kun uskaltaa päästää irti vanhasta ja avata tilaa uudelle.💚 kiitos tästä upeasta ryhmästä🫶🥰